Netticasinot Euroopassa

Internet tehnyt maailmasta globaalin ja yhdistänyt myös kaikki rahapelien ystävät siellä. Nettikasinoista on tullut varsinainen ilmiö tällä vuosituhannella, ja nykyään kaikki pelaajat ympäri maailman haaveilevat huikeista voitoista online-pelien parissa, sillä nyt se on mahdollista! Suomessa ei tunnetustikaan voi lakisääteisistä syistä rikastua (varsinkaan upporikastua!) hetkessä, mutta Euroopan Union lakien ansiosta joitakin netin jättipotteja on osunut Suomeen, eikä verottajalla välttämättä ole niihin mitään sanottavaa. Sinun tulee vain valita tarkasti missä pelata!

EU-Casinot

Ensinnäkin kannattaa valita eurooppalainen kasino. Vaikka Euroopan uhkapelilait eivät tietenkään päde täysin samalla tavalla kaikkialla, silti lait online-pelaamista kohtaan ovat suhteellisen suotuisat useissa Euroopan maissa. Tietysti nettipelaaminen liikkuu osittain niin sanotulla harmaalla alueella, eikä kaikilla mailla ole vielä tarkkaa lakia sen suhteen, mutta noin yleisesti EU:n linja on melko salliva. Tämän hetken poikkeuksena voidaan mainita esimerkiksi Espanja, jossa toiminta on kiellettyä.

Toisekseen online-pelitoiminta Euroopan alueella on turvallisempaa kuin missään muualla. Euroopan sisällä on muutamia maailman arvostetuimpia peliviranomaisia, kuten esimerkiksi Maltalla ja Isossa-Britanniassa. Tämä tarkoittaa sitä, että toiminta on erittäin tiukkaan valvottua ja käytössä ovat kaikki parhaat mahdolliset turvallisuusstandardit.

Kaikki EU:n ja ETA-alueen kasinoista ansaitut voitot ovat verovapaa kaikille suomalaisille pelaajille. Sama pätee useimpiin muihin Euroopan maihin. Kannattaa kuitenkin huomioida, että Mansaari, Jersey ja Alderney eivät kuulu Euroopan Unioniin (vaikka ne kuuluvatkin osana Isoon-Britanniaan!). Tämä tarkoittaa sitä, että jos pelaat näiltä saarilta käsin toimivissa nettikasinoissa, niistä sinun täytyy valitettavasti maksaa verot.

Näin tunnistaa EU-Casinon

Paras tapa ottaa selvää siitä, hyväksyykö nettikasino eurooppalaisia pelaajia, on mennä kasinon kotisivulle ja tarkistaa, näkyykö siellä EU:n tähtilippua tai erillisiä Euroopan maiden lippuja. Myös kasinon hyväksymä valuuttaa kertoo paljon, sillä jos tarjolla olevien valuuttojen joukossa näkyy euro, siinä tapauksessa kasinossa pelaaminen on eurooppalaisille turvallista.

Bonukset ja tarjoukset

Useimmat EU-kasinot houkuttelevat uusia pelaajia sivustoon niin sanottujen tervetuliaisbonusten avulla. Nämä ovat herkkupaloja, joilla pelaajat saadaan rekisteröitymään kasinoon. Yleensä kyseessä on jonkin sortin talletusbonus tai ilmaiskierroksia johonkin määrättyyn videokolikkopeliin, tai näiden molempien yhdistelmä. Useimmissa tapauksissa tervetuliaisbonuksen suuruus on määrätty prosenttiosuus ensimmäisestä talletuksesta (useimmiten 100 %), ja pelaaja voi käyttää bonusrahan kasinon peleissä. Ilmaiskierroksia taas tarjotaan yleensä johonkin suosittuun kolikkopeliin ja niiden määrä vaihtelee suuresti kasinoittain. Kannattaa kuitenkin huomioida, että raha ei tule täysin ilmaiseksi, sillä tällaisiin tarjouksiin sovelletaan kierrätysvaatimuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sinun tulee kierrättää bonusrahasi kasinon peleissä ehtojen mukaan (esimerkiksi x40) ennen kuin pääset nostamaan voittojasi.

Ei ole kuitenkaan sanottua, että eurooppalaisten kasinoiden tarjoukset olisivat netin parhaimpia. Siinä tapauksessa kannattaa kuitenkin ottaa huomioon myös kasinon pelivalikoima ja pelien kirjo. Pääsääntö sanoo, että mitä enemmän erityylisiä pelejä on tarjolla, sitä viihdyttävämpi pelikokemus. Samoin kannattaa kiinnittää huomiota myös sivuston ulkoasuun ja selkeyteen sekä tietysti toimivuuteen. Ja tottakai sivuston tulee myös olla houkutteleva!

Euroopan pelilisenssit

Pelilisenssillä tarkoitetaan lupaa, jonka online-kasino tarvitsee pystyäkseen tarjoamaan palveluitaan ja toimimaan jollakin tietyllä lainsäätöalueella. Toimilupalisenssin saaminen edellyttää, että kasino täyttää paikallisen viranomaisen ehdot.

Euroopan tärkeimmät lisenssit tulevat Maltalta ja Giblartarilta, jotka molemmat ovat pelialan kehtoja. Maltan peliviranomainen on Maltese Lotteries And Gaming Authority (tunnetaan myös lyhenteellä LGA). Gibraltarilla pelejä puolestaan valvoo Gibraltarin valtiovarainministeriö. Myös jotkut muut maat saattavat myöntää erityisiä lupia pelialaa varten, mutta nämä kaksi edellä mainittua ovat ne pääasialliset lisenssit, ja suurin osa suomalaisista nettipelaajista pelaa juuri Maltan tai Gibraltarin lakien puitteissa toimivissa online-kasinoissa.

Peliviranomaisten tehtäviin kuuluu muun muassa valvoa, että pelit ovat oikeudenmukaisia, rahaliikenne on turvallista ja pelaajien henkilökohtaisia tietoja käsitellään salassa.

Löydä parhaat EU-kasinot

Netti on pullollaan infosivustoja, jotka tarjoavat pelaajille tietoa online-kasinoista. Suomalaisille pelaajille yleensä suositellaankin ensimmäisenä eurooppalaisia kasinoita. Kasinon arvosteluista tulee yleensä selkeästi esille kasinon pelilisenssimaa.

Lisenssin lisäksi kannatta kiinnittää huomiota myös kasinon pelitarjontaan, ohjelmistonkehittäjiin, erilaisiin bonuksiin ja muihin kampanjoihin, tarjolla oleviin maksutapoihin sekä tietysti sivuston turvallisuuteen. Sinun tulee vain itse tehdä päätöksesi isosta kirjosta, jotta löydät itsellesi parhaiten sopivan vaihtoehdon!

Rahansiirrot Netticasinoilla

Netticasinoilla pelaaminen on mitä mukavinta ajanviihdettä, mutta varmasti jokainen meistä on alussa empinyt rahojen tallettamisen suhteen. Nykyään on onneksi tarjolla paljon erilaisia vaihtoehtoja rahansiirtoja varten, ja suurin osa niistä on myös turvallisia. Seuraavassa tulee lista yleisimmistä ja suosituimmista maksutavoista:

E-lompakot

E-lompakko eli elektroninen lompakko tai nettilompakko on virtuaalinen tili, jonne pelaajat voivat siirtää rahaa pankistaan ja säilyttää rahaa siellä, ja siitä eteenpäin rahan voi siirtää kasinon pelitilille. Tämä on kätevä etenkin pelaajille, jotka pelaavat eri nettikasinoissa, sillä tällöin he pystyvät kontrolloimaan rahankäyttöä nettilompakon kautta. E-lompakoiden käyttö on helppoa, turvallista sekä nopeaa, sillä rahasiirto tapahtuu välittömästi. Tämä maksutapa on myös huomattavasti anonyymimpi kuin pankkisiirtojen tai luottokortin käyttö. Tilin avaaminen näihin palveluihin on myös ilmaista ja niiden käyttö on suhteellisen halpaa verrattuna perinteisimpiin maksutapoihin. Käyttäessäsi e-lompakkoa kasinon maksuja varten, kannattaa kuitenkin muistaa, että kasinoon rekisteröimäsi sähköpostiosoitteen tulee olla sama kuin e-lompakossa.

Skrill

Skrill eli entinen Moneybookers on nettipelaajien keskuudessa suosituin e-lompakko, sillä se tarjoaa turvallisen ja nopean tavan käsitellä rahoja netissä. Skrill-tilin saa avattua ilmaiseksi, eikä tilin pitäminen maksa mitään. Ainoat kulut tulevat rahansiirrosta ja automaattinostoista, mikäli olet hankkinut itsellesi Skrillin kätevän MasterCard-kortin.

Neteller

Neteller on toinen suosittu nettilompakko ja se toimii hyvin samalla tavoin kuin edellä mainittu Skrill. Myös täällä tilin avaaminen on maksutonta, eikä sen ylläpito maksa mitään. Neteller on erittäin tarkka turvallisuudesta, joten kannattaa varautua toimiin sen suhteen.

Verkkopankit

Suomalaiset ovat tottuneet suorittamaan kaikki maksunsa kätevästi verkkopankin kautta, ja tämä pätee myös nettikasinoihin. Rahansiirto verkkopankissa on nopeaa, turvallista ja helppoa, sillä sitä varten tarvitaan vain tutut verkkopankkitunnukset. Monet ulkomaisetkin nettikasinot ovat ottaneet tämän suomalaisten pelaajien suosikkimaksutavan käyttöönsä.

Euteller

Käytännössä katsoen Euteller toimii välittäjänä pankkitilisi ja pelitilisi välillä silloin kun haluat siirtää rahaa nettikasinoon. Se on suomalainen rahansiirtopalvelu, ja sen avulla rahat siirtyvät pelitilille nopeasti ja turvallisesti ilman turhia odotteluja kuten tavallisten pankkisiirtojen tapauksessa. Palvelu on halpa, sillä se veloittaa vain 0.80 – 2.95 euron suuruisen välityspalkkion (jonka suuruus riippuu siirrettävästä summasta). Euteller ei toimi nostoja varten.

Trustly

Trustly (joka ennen tunnettiin myös nimillä Instant Bank ja GluePay) toimii hyvin samalla periaatteella kuin Euteller, eli se mahdollistaa turvallisen, helpon ja nopean rahansiirron verkkopankin kautta. Trustlyyn ei tarvitse erikseen kirjautua, vaan riittää että on verkkopankin tunnukset sekä kasinon tunnukset. Trustlyn käyttö on täysin ilmaista ja sillä voi myös suorittaa kotiutuksia kasinolta.

Mobiilitalletukset

Mobiilikasinoiden vallatessa tilaa markkinoilla myös maksutavat ovat kehittyneet, ja joissakin kasinoissa maksuja voi suorittaa nykyään puhelimen kautta. Se on itse asiassa todella helppoa ja vaivatonta, sillä mitään tunnuksia ei tarvita – puhelinnumero riittää.

Siru Mobile

Siru Mobile on suomalainen maksupalvelu, joka toimii mobiililaitteilla. Kyseessä on suhteellisen uusi maksutapa, mutta se on nopeasti saavuttanut suosiota online-kasinoiden keskuudessa, etenkin mobiilikasinoiden puolella. Käytännössä katsoen Siru Mobile varmistaa rahansiirron puhelimen kautta ja varsinainen maksu näkyy seuraavassa puhelinlaskussa. Kannattaa kuitenkin huomioida, että palvelu on rajoitettu – kerralla voi siirtää korkeintaan 60 euroa ja kuukauden siirtoihin on asetettu 300 euron maksimiraja.

PugglePay

Puggle Pay on toinen mobiilikasinoiden maksutapa ja melko uusi sellainen nettikasinoissa. Siinä pelaaja saa talletettavan summan laskuna tekstiviestillä ja sähköpostitse. Kannattaa huomioida, että ensimmäisen talletuksen yhteydessä henkilön luottotiedot tarkastetaan. Myös PugglePayssä on 300 euron käyttörajoitus kuussa.

Luotto- ja pankkikortit

Tämä on tietysti klassinen ja internetin suosituin maksutapa. Useimmat nettikasinot tarjoavat korttimaksuja ainakin Visa-, Mastercard- ja Visa Electron -korteilla. Joissakin kasinoissa vaihtoehtoja voi olla myös muita, kuten American Express. Rahansiirto on helppoa ja nopeaa, sekä lisäksi tällaiset isot kansainväliset palvelut ovat tietysti erittäin luotettavia. Peliyritykset eivät yleensä veloita mitään lisäkuluja korttimaksuista, mutta pankki tai muut luottoyhtiöt sen sijaan pidättävät summasta 1 – 5 % kulun.

Paysafecard

Prepaid-korit ovat kätevä ja anonyymi tapa siirtää rahaa kasinoon. R-kioskilta tai netistä voit ostaa Paysafecard-kortin haluamallasi summalla ja käyttää siinä olevaa 16-numeroista koodia maksujen tekemiseen. Rahat ovat pelitililläsi saman tien ja olet heti valmis pelaamaan.

Ilmaista Pelirahaa Ilman Talletusta

Mikä nettikasinoissa oikein vetää pelaajia puoleensa? Varmasti yksi pääsyistä on pelaamisen tuottama jännitys ja adrenaliini kehossa, mutta siinä sivussa varmasti jokainen pelaaja hakee kuitenkin myös niitä voittoja. Joka tapauksessa kilpailu online-pelialalla käy sen verran kiivaana, että kasinot joutuvat kovin hampain kilpailemaan pelaajista, ja yhdeksi elintärkeäksi kilpailuvaltiksi ovat kehittyneet bonukset ja muut vastaavat kampanjat, joissa tarjotaan mitä tahansa ilmaisetuja.

Nettikasinoissa on tarjolla monia erilaisia bonuksia, mutta bonukset ilman talletusta ovat niitä kaikkein haetuimpia (ja harvinaisimpia). Kuten jo nimestä voi päätellä (no-deposit bonus), kyseessä on bonus, jonka lunastamiseksi pelaajalta ei vaadita minkäänlaista talletusta. Käytännössä katsoen kasino lisää pelaajan pelitilille bonusrahan, jonka tämä voi kuluttaa pelaamalla kasinon peleissä.

Kuulostaa varmasti liian hyvältä ollakseen totta, ja täytyykin mainita, että tällaisia tarjouksia ei näköpiiriin ilmesty ihan joka päivä. Itse asiassa monet kasinot eivät tarjoa niitä koskaan. Kun siis jotakin kautta kuulet tällaisesta bonustarjouksesta, voit olla varma, että kyseessä on ainutlaatuista ja harvinaista huvia. Silloin kannatta toimia nopeasti, jotta tilaisuus ei pääse menemään sivusuun!

Ja miksi joku kasino sitten haluaa jakaa rahaa ilmaiseksi? Bonustarjoukset ovat tietenkin aina jonkinlaisia kasinoiden porkkanoita, joilla he houkuttelevat asiakkaita sivustoonsa. Tällaisilla erikoistarjouksilla he saattavat rekrytoida pitkäaikaisia asiakassuhteita, jotka pitkällä aikavälillä voivat koitua kasinon eduksi. Yleensä nimittäin nekin pelaajat, jotka ovat päätyneet nettikasinoon ilmaisen rahan perässä, päätyvät lopulta tekemään talletuksen. Bonus ilman talletusta on pelaajan kannalta erinomainen tapa tutustua uuteen kasinoon ja peleihin siellä, sillä omia rahoja ei aluksi tarvitse riskeerata lainkaan. Tällä tavoin pelaaja saa aikaa pitää hauskaa peleissä ja testailla sivuston toimivuutta, kunnes hän lopulta voi päättää, haluaako pysyä sivustossa vai siirtyä jonnekin muualle. Ja mikäli pelikokemus ei ole ollut miellyttävä, hän voi kaikessa rauhassa ilman minkäänlaisia sitoumuksia jättää kasinon taakseen ja siirtyä seuraavaan.

Useimmiten kyseisiä bonuksia ilman talletusta on jaossa kasinon uusille pelaajille, joita houkutellaan kokeilemaan sivustoa. Tällöin puhutaan yleensä tervetuliaisbonuksista, -tarjouksista tai -paketeista, jotka saattavat bonuksen lisäksi pitää sisällään myös ilmaispyöräytyksiä tai myöhempiä bonuksia. Käytännössä katsoen tällaiset tarjoukset ovat kasinon tapa kiittää sinua siitä, että olet rekisteröitynyt juuri heidän sivustoonsa. Heti kun olet rekisteröityessäsi antanut henkilötietosi ja saanut tilisi aktiiviseksi peliyritys hyvittää luvatun bonussumman tilillesi. Tällaiset ilmaisen pelirahan tarjoukset, jotka eivät vaadi lainkaan talletusta, eivät tietenkään ole mitään pilviä hipovia summia, mutta silti niillä pääsee ihan kivasti kokeilemaan kasinoa ja sen pelejä ilmaiseksi ilman riskiä. Keskimäärin tällaiset bonustarjoukset pyörivät 10 – 20 euron kieppeillä ja mikäli Onnetar on puolellasi, voit kääriä sillä mukavat voitot.

Aina tällaiset ilmaiset tarjoukset eivät ole pelkkää bonusrahaa, vaan ne voivat esiintyä myös ilmaiskierrosten muodossa. Joissakin tapauksissa tervetuliaispaketti saattaa olla bonusten ja ilmaiskierrosten yhdistelmä. Samoin ilmaisrahaa ilman talletusta saattaa olla jaossa kasinon arvonnoissa. Esimerkiksi joissakin kasinoissa aktiivisten pelaajien kesken suoritetaan arvontoja aina sattumanvaraisina aikoina, ja onnekkaimmille pelaajille jaetaan bonusrahapalkintoja, joita varten ei vaadita talletusta.

Tämä kaikki saattaa ehkä kuulostaa turhan hyvältä ollakseen totta, ja siksi onkin mainittava eräs asiaan liittyvä olennainen seikka. Tällaisiin ilmaisen rahan tarjouksiin, kuten bonustarjouksiin yleensäkin, liittyy lähes aina joitakin ehtoja. Useimmissa nettikasinoissa puhutaan kierrätysvaatimuksista. Näillä tarkoitetaan sitä, että ennen kuin pelaaja pystyy kotiuttamaan bonusrahalla tai ilmaiskierroksilla ansaittuja voittojaan, hänen tulee ensin kierrättää eli pelata bonussumma kasinon peleissä niin monta kertaa kuin kampanjan ehdoissa on mainittu. Kerroinsumma vaihtelee kasinoittain, mutta se voi olla esimerkiksi x30 tai x40. Lisäksi monissa kasinoissa kotiuttaminen on mahdollista vasta kun pelaaja on tehnyt minimitalletuksen pelitililleen.

Nyt varmasti mietit, että mistä näitä bonuksia ilman talletusta sitten saa. Jokainen pelaaja voi tietysti itse etsiä niitä eri kasinoiden sivustoilta, mutta kätevimmin niistä saa tietoa seuraamalla tämän tyylisiä infosivustoja, joista löytyy muutenkin tietoa kaikista online-pelimaailman uusimmista tarjouksista ja muista aiheeseen liittyvistä tapahtumista. Lisäksi näiltä sivuilta löytyvät kasinot ovat aina testattuja ja hyviksi todettuja, joten voit pelata kaikkia bonuksia luottavaisin mielin.

Hedelmäpelit ja Videopokeri Netticasinoilla

Nettikasinoiden maailma saattaa ehkä hämmentää uusia tulokkaita. Tarjolla on perinteisiä hedelmäpelejä, videokolikkopelejä, videopokeria, bingoa, raaputusarpoja, erilaisia pöytäpelejä… Valikoima on ääretön. Silti kasinot yhä mielletään ennen kaikkea hedelmäpeleihin.

Modernit videokolikkopelit ovat nostaneet hedelmäpelit aivan uudelle tasolle. Netin peliohjelmistoja kehittävät yritykset kuten NetEnt ja Microgaming ovat satsanneet täysillä videoslottien suunnitteluun, ja näistä taidokkaista peleistä onkin tullut online-kasinoiden suursuosikeita. Jos vertaat näitä uusia graafisia ihmeteoksia ”vanhanajan” kolikkomasiinoihin, tulet huomaamaan, että eroja löytyy kuin yöllä ja päivällä.

Nykyajan peleissä on nimittäin uskomattomat grafiikat ja niissä käytetään flash-animaatiota, jonka ansiosta peleihin on pystytty lisäämään monia sellaisia piirteitä ja ominaisuuksia, joista ei ennen ollut tietoakaan. Uuden teknologian ansiosta vain taivas tuntuu olevan tällä hetkellä rajana näille peliohjelmistojen taitureille heidän tuodessaan markkinoille jatkuvasti aina vain näyttävämpiä viihdepaketteja. Pelit sisältävät nykyään paljon erikoisefektejä ja uusia toimintoja, kuten vaihtelevia pelilinjoja, rullille leviäviä jokereita, bonuskierroksia ja paljon muuta. Modernin hedelmäpelin pelaaminen lähenteleekin jo laadultaan tavallisen videopelin pelaamista.

Hedelmäpelien teemat vaihtelevat laidasta ja laitaan ja lähes kaikille pelaajille löytyy jotakin mielenkiintoista pelattavaa tältä saralta. Myös viihdemaailma ja nettipelien maailma ovat kohdanneet, sillä nykyään monissa hedelmäpeleissä käsitellään suosittujen elokuvien tai tv-sarjojen teemoja, kuten Batman-aiheinen The Dark Knight -peli tai hauskat South Park -slotit. Pelit saattavat tuntua kovinkin aidoilta, varsinkin kun niihin on usein sisällytetty myös video-otteita suoraan elokuvasta tai vastaavasta.

Lisäksi audio on nykyään tärkeä osa hedelmäpelejä ja musiikilla voi saada paljon aikaan. Historiaa ovat peleille tyypilliset piippaukset ja sireenin äänet, sillä kaikilla uusilla peleillä on nykyään tarkkaan suunniteltu ja teemaan istuva äänimaailmansa. Hedelmäpelien taustalla soitetaan myös ääniraitoja, mutta jos tämä häiritsee, ne pystyy kyllä vaientamaan, mikä ei tietenkään ennen ollut mahdollista.

Jos taas olet niitä pelaajia, jotka tykkäävät pitää asiat simppelinä ja olet enemmän perinteisten kolikkopelien perään, ei huolta, sillä peli ei ole menetetty. Netistä löytyy yhä myös näitä niin sanottuja retro-hedelmäpelejä, kuten Retro Reels, joiden pelaaminen muistuttaa vanhojen hyvien aikojen peliautomaattien takomista. Rullilla pyörivät tutut symbolit, eikä peliin ole lisätty mitään ylimääräistä sälää.

Hedelmäpelien pelaaminen nettikasinossa on varsin helppoa. Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin rekisteröityä johonkin haluamaasi pelisivustoon ja tallettaa rahaa pelitilillesi. Sitten olet valmis pelaamaan! Kaiken lisäksi nettikasinot tarjoavat aina uusille pelaajille tervetuliaispaketteja, jotka saattavat sisältää myös ilmaiskierroksia johonkin määrättyyn hedelmäpeliin (viime aikoina suosituin on ollut Starburst-peli). Näin pääset ottamaan tuntumaa peliin ja pyöräyttelemään kiekkoja ilmaiseksi!

Tämän lisäksi netistä löytyy myös paljon ilmaisia videohedelmäpelejä, joita pääsee pelaamaan ilman riskiä niin sanotulla leikkirahalla. Näitä voi usein kokeilla jo ennen tilin avaamista, joten mitään henkilökohtaisia tietoja ei tarvitse antaa kasinolle. Tällöin et pelatessasi riskeeraa mitään, mutta kannattaa huomioida, että myös voitot ovat silloin leikkivoittoja!

Vanha kunnon videopokerikaan ei ole kuollut sukupuuttoon nettikasinoiden kasvun ja videohedelmäpelien vallankumouksen myötä, vaan se elää yhä omaa uudistunutta elämäänsä internetissä. Monissa online-kasinoissa on oma osionsa videopokerille, vaikkakaan pelien määrä ei sinänsä vedä läheskään vertoja hedelmäpeleille. Videopokerilla on kuitenkin uskollinen kannattajaryhmänsä, ja kaikki parhaat nettikasinot ovat ottaneet tämän huomioon pelivalikoimassaan. Videopokeri on esimerkiksi yksi suomalaisten pelaajien suursuosikeista.

Videopokeri näyttää ulospäin hieman hedelmäpeliltä, mutta sen viehätys ehkä piilee siinä, että siinä pelaaja saa tehdä enemmän päätöksiä. Kun tavallisessa hedelmäpelissä pelaaja valitsee vain voittolinjat ja onnetar päättää lopusta, videopokerissa pelaajalla on mahdollisuus päättää pidettävät kortit.

Netissä on tarjolla paljon enemmän ja parempia videopokeripelejä kuin mitä olemme tottuneet näkemään kaupoissa ja kioskeilla. Netin pelit ovat reilumpia ja voitot ovat huomattavasti parempia, sillä joidenkin pelien päävoitto voi olla jopa 100 000 euroa. Suosituin videopokeri on Jacks or Better, mutta tarjolla on myös monia muita pelejä kuten Jokers Wild (jokeripokeri) ja Deuces Wild (kakkospokeri).